Jätteiden
aluekeräyspisteet
Aluekeräyspisteiden
jätemaksuksi
vuodelle
2009
on
Kangasniemen
Jätehuolto
Oy:n
hallitus
vahvistanut
vapaa-ajan
kiinteistöjen
osalta
59,-
euroa
per
kausi
sekä
vakituisille
kiinteistöille
118,-
euroa
per
vuosi.
Maksulla
saa
tällä
hetkellä
suurimmassa
osassa
aluekeräyspisteitä
energiajakeen,
keräyspaperin
ja
sekajätteen
huoltopalvelun.
Suuressa
osassa
pisteitä
on
vielä
myös
paristopöntöt.
Niiden
kohtalo
selviää
lähiviikkoina,
tuottajavastuu
on
tuonut
kauppoihin
paristolaatikot.
Maksu
sisältää
myös
jäteneuvonnan,
Lapaskankaan
jäteasemalla
asuinkiinteistöillä
syntyneiden
ongelmajätteiden
vastaanoton
sekä
tämän
vuoden
aikana
aluekeräyspisteissä
alkavan
pienmetallin
ja
lasin
keräyksen.
Erillisiä
perus-
tai
ekomaksuja
ei
peritä.
Rakennus-
ja
purkujäte,
huonekalut
yms.
suurempi
jäte
on
edelleen
vietävä
Lapaskankaan
jäteasemalle,
niitä
varten
aluekeräyspisteet
eivät
ole
olemassa.
Maksu
muodostuu
aluekeräyspisteiden
hoidon
aiheuttamista
kustannuksista,
niiden
investoinneista
ja
ylläpidosta,
tulevasta
pisteiden
ja
keräysvälineiden
ehostuksesta
sekä
jätteenkäsittelymaksuista.
Jokainen
käyttäjä
voi
omalla
toiminnallaan
vaikuttaa
kustannusten
kertymiseen.
Eri
jätejakeiden
astiat
eivät
ole
pisteissä
huvikseen,
vaan
lajitteluohjeet
on
tarkoitettu
luettaviksi
ja
astiat
käytettäviksi.
Kunta
ei
myöskään
enää
sponsoroi
jätehuoltoa.
Aluekeräyspisteiden
käyttömaksut
ovat
samat
koko
kunnan
alueella.
Jätteet
voi
viedä
muuhunkin
kuin
lähimpään
pisteeseen,
jos
se
esim.
kulkureittien
puolesta
on
järkevämpää.
Kenenkään
ei
ole
pakko
kuulua
nimenomaan
Kangasniemen
Jätehuolto
Oy:n
ylläpitämään
aluekeräyspistejärjestelmään.
Sen
sijaan
Jätelain
sekä
kunnan
jätehuoltomääräysten
perusteella
kaikkien
kiinteistöjen
on
kuuluttava
järjestetyn
jätehuollon
piiriin.
Tämän
voi
toteuttaa
myös
suoralla
sopimuksella
jonkun
Etelä-Savon
ympäristökeskuksen
ylläpitämään
jäterekisteriin
kuuluvan
jätehuoltoyrittäjän
kanssa.
Tällöin
jäteastia
voi
olla
kiinteistön
omassa
käytössä,
naapurien
kanssa
kimpassa
tai
esim.
tiekunnan
tai
vastaavan
kimppa.
Vapaa-ajan
kiinteistöllä
on
oltava
vähintään
kolmen
kuukauden
ajaksi
liittymä
jätehuoltomääräysten
mukaisine
tyhjennysväleineen,
joka
sekajätteellä
on
maksimissaan
neljä
viikkoa.
Omalla
astialla
voi
luonnollisesti
hoitaa
oman
kiinteistönsä
jätehuollon
itsenäisesti.
Reitin
varrella
ajokelpoisen
tien
takana
olevan
astian
tyhjennämme
toistaiseksi
samalla
hinnalla
kuin
taajamassa.
Kangasniemen
Jätehuolto
Oy
Matti
Tulla
Palaa
ajankohtaista osioon