Lisää
jätevalistusta
-
vastine
Kangasniemen
Kunnallislehdessä
19.3.
julkaistuihin
yleisönosastokirjoituksiin
Viime
viikon
lehdessä
Tapio
Viljanen
siteeraa
Jätelakia
sinänsä
ihan
oikein
11
§:n
osalta.
Tuolla
pykälällä
mm.
kumottiin
kaikki
vanhat
vapautukset
liittymisvelvollisuudesta
järjestettyyn
jätehuoltoon.
Toinen
mainitsemanne
Jätelain
30
§
on
tarkoitettu
koskemaan
nimenomaan
kunnan
järjestämää
eikä
sopimusperusteista
jätehuoltoa.
Tämä
käy
tarkemmin
ilmi,
kun
lukee
myös
edellä
olevat
27
–
28
§:t.
Koko
kunnan
kattavassa
kimpassa
jätteen
määrä
on
otettu
keskimääräisenä
huomioon
siten,
että
vapaa-ajan
kiinteistöillä
on
pienempi
maksu
ja
vakituisilla
suurempi.
Onpa
keräysjärjestelmä
mikä
hyvänsä,
on
kimppa-astioiden
käytössä
aina
sama
ongelma:
miten
kukin
maksaisi
tasan
tarkkaan
vain
omista
jätteistään.
Tällöin
ainoa
ratkaisu
on
oma
astia.
Kaatopaikan
penkkaan
poljettavan
jätteen
määrän
vähentämiseksi
tarjoamme
kattavan
mahdollisuuden
lajitella
eri
jätejakeet.
Jätteen
synnyn
ehkäisyyn
jokainen
voi
vaikuttaa
kaupassa
äänestämällä
jaloillaan
tavaroita
ostaessaan.
Olette
oikeilla
jäljillä
siinä,
että
jätemaksu
perittäisiin
jo
tuotteita
ostettaessa.
Arvonlisäverolakiin
asiaa
on
käytännössä
mahdoton
saada.
Se
on
EU-säädeltyä
lainsäädäntöä.
Asiaa
on
jo
hoidettu
lakisääteisesti
monen
tuotteen
osalta
tuottajavastuun
kautta.
Esim.
akut
ja
patterit,
sähkö-
ja
elektroniikkaromu,
renkaat,
käytetyt
autot,
jäteöljyt,
kyllästetty
puutavara,
osa
pakkauksista,
keräyspaperi
tietyin
ehdoin,
lääkkeet
jne.
ovat
tuottajavastuun
piirissä,
eli
ostaessasi
tuotteen
maksat
myös
jätemaksun.
Ilman
näitä
aluekeräyspisteiden
jätemaksu
olisi
kalliimpi.
Sekä
nykyisen
Jätelain
että
EU:n
uusien
säädösten
myötä
tulevan
Jätelain
henki
ja
jätehierarkia
on
se,
että
ensiksi
koetetaan
tuottaa
vähemmän
jätettä,
sitten
käytetään
tavaraa
uudelleen,
seuraavana
materiaalin
hyötykäyttö
ja
vasta
sen
jälkeen
tulee
energiahyötykäyttö
ja
vihonviimeisenä
turvallinen
loppusijoittaminen
kaatopaikan
penkkaan.
Siksi
lajittelemme
materiaalihyötykäyttöön
mahdollisimman
suuren
osan
jätteistä.
Osa
menee
energiaksi.
Toivon,
että
kerrotte
meillekin,
kun
löydätte
sellaisen
energialaitoksen,
joka
maksaa
murskaamattomista
makkaramuoveista
ja
styroxeista
rahaa.
Puhumattakaan,
että
noutaisivat
ne
pitkin
korpia.
Vesa
Pärssinen
ei
vielä
edellisestä
vastauksestani
löytänyt
rangaistusta
vapaamatkustajille.
Periaatteessa
kaikki
kiinteistöt
ovat
liittyneenä
järjestettyyn
jätehuoltoon,
joten
vapaamatkustajia
ei
edes
pitäisi
olla.
Mahdollista
satunnaista
autolla
tai
veneellä
ohi
liikkuvaa
valvotaan
samalla
lailla
kuin
vakituisiakin
käyttäjiä.
Jouko
Rönkä
&
kumppanit
voisivat
kutsua
joskus
minutkin
vapaa-ajan
asukasvaltuuskunnan
kokoukseen.
Tulen
mielelläni.
Jätevesiin
palaan
myöhemmin.
Asetus
ei
siitä
miksikään
muutu,
mutta
toteutuksen
voi
hoitaa
monella
laillisella
tavalla.
Emme
me
täällä
Kangasniemellä
jätteisiin
huku,
mutta
jokainen
voi
omalta
osaltaan
vaikuttaa
jätteen
määrän
syntyyn
sekä
hyötykäyttöön.
Maapallon
ilmaston
hyvinvoinnin
kannalta
jätehuollolla
on
erittäin
tärkeä
merkitys.
Kesää
kohti
mennään,
Kangasniemen
Jätehuolto
Oy
Matti
Tulla
Palaa
ajankohtaista osioon