Täyden palvelun ympäristötalo

Tulla Ky toimii täyden palvelun ympäristötalona Etelä-Savossa. Päätoimialueemme on Kangasniemi, Suomen kaunein kunta. Jätehuoltoa yritys on nykyisten omistajien sekä aiempien omistajien toimesta harjoittanut kaikkiaan noin 50 vuotta.

Yrittäjä Matti Tulla

Toimimme kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Käytämme toiminnassamme ympäristöystävällisiä menetelmiä, välineitä ja raaka-aineita. Hyötykäyttöön keräämistämme jätteistä menee tällä hetkellä noin 99 %, jonka osuuden säilyttämiseksi teemme kehitystyötä ja ponnistelemme edelleen.

Jätehuollon lisäksi tarjoamme myös muita kuljetuspalveluita, esim. koneiden kuljetusta ja vedenajoa. Myös viihtyisän Munaniemen mökin vuokraus hoituu meidän kauttamme.

Palveluihimme kuuluu muun muassa lokakaivojen tyhjennys. Tyhjennyksen voit tilata täältä!

Tutustu esitteeseemme

Klikkaa kuvat hiirellä suuremmiksi.